Kun alamme stressata, elimistömme reagoi samalla tavalla kuin valmistautuessa vaaratilanteeseen, jossa joudumme taistelemaan tai pakenemaan. Tästä tilasta vastaa pääasiassa kortisoli, jota kutsutaan myös ”stressihormoniksi”. Sen liiallinen pitoisuus pystyy raunioittamaan kehomme ja mielemme.
Pakene tai taistele
”Pakene tai taistele” -asenne oli muinaisille esivanhemmillemme hyvinkin tuttu. Tuolloin ruoan hankkimisen perustuessa metsästykseen ja muuhun saalistukseen ihmiskehon oli oltava jatkuvasti valmis toimintaan. Selviytymismahdollisuudet riippuivat kyvystä reagoida mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Noista ajoista elämämme on muuttunut paljon, mutta traumamekanismi on pysynyt samana. Äkillinen vaara (myös emotionaalinen vaaran tunne) aiheuttaa sen, että kehomme tuottaa kortisolia hyvin suuria määriä. Tämän prosessin myötä suuri annos glukoosia päätyy lihaksiin, verisuonet supistuvat, pulssi kiihtyy ja immuunijärjestelmä sekä muisti alkavat toimia tehokkaammin. Kaikki tämä valmistaa meitä pikaiseen fyysiseen pakenemiseen tai nykyoloissa myös puolustautumiseen kärkevällä väittelyllä. Mutta samalla se rajoittaa kykyämme suorittaa tehtäviä, joissa käytämme pikemminkin tietojamme ja järkeämme fyysisen voiman sijaan. Ja tällaisiahan haasteita joudumme nykymaailmassa kohtaamaan eniten.
Unohtavaisten hormoni
Glukoosin kulkeutuminen aivoista lihaksiin saa aikaan sen, että jokin ongelma, jonka pystymme ratkaisemaan helposti ollessamme rauhallisia, muodostaakin nyt ylitsepääsemättömän tilanteen. Silloin koemme ongelmia myös pitkäaikaismuistin kanssa. Varmaankin jokainen meistä on löytänyt itsensä joskus tilanteesta, jossa hetkellisesti unohdamme sen, mitä halusimme sanoa. Tai jokin juuri ”kielen päällä” ollut asia tai sana unohtuu. On myös tilanteita, joissa emme pysty saamaan ajatuksiamme kokoon, vaikka tavanomaisissa olosuhteissa se ei tuottaisi ongelmaa. Näissä tapauksissa syyllinen on kortisoli. Tutkimuksissa, joissa koehenkilöinä oli opiskelijoita, osoitettiin, että ennen testejä tätä hormonia saaneet vastasivat kysymyksiin heikommin kuin lumelääkettä saaneet. Kortisolin vaikutuksesta luovuutemme ja kykymme improvisoida heikkenee. Sen sijaan turvaudumme aikaisemmin oppimiimme ”malleihin”. Aivot, kuvaannollisesti sanoen, sulkevat ovensa uusilta ratkaisuilta.
Aivot säästöliekillä
Muistiongelmat ovat kuitenkin pieni asia verrattuna siihen, mitä tapahtuu, kun tilapäinen stressi muuttuu krooniseksi. Elimistöllämme on tällöin ongelma rentoutumis- ja jännitystilan erottamisessa. Tämän seurauksena keho on jatkuvasti valmiustilassa taistelemaan tai pakenemaan. Lihaksiin erittyy enemmän sokereita, pulssi kiihtyy ja muisti siirtyy energiansäästötilaan. Tämän lisäksi esiintyy unettomuutta, joka johtaa seuraavaksi ”unettoman” yön jälkeisten päivien kierteeseen. Normina ovat vatsaongelmat ja immuunijärjestelmän heikkeneminen, minkä takia stressi herkistää tartuntojen saamiselle ja vaikeuttaa niistä selviytymistä. Energia suuntautuu pois paitsi aivoista, myös lisääntymisjärjestelmästä. Jos stressi kestää kauemmin, kortisoli muuttuu kirjaimellisesti tappajaksi. Jos emme voita sitä itse, se voittaa meidät – varsinkin, kun sen mekanismi on paljon yksinkertaisempi kuin luulemme!
Mikä auttaa taistelussa kortisolia vastaan:
- kamppailulajit – ne viestittävät keholle, että „taistelu” on jo ohi ja voimme rentoutua,
- tanssi – rentouttaa mielen ja musiikki toimii rauhoittavasti,
- meditaatio – voit keskittyä siihen, mikä on tässä ja nyt sekä hallita tunteita ja kehoa,
- nukahtamisesta ja unen laadusta huolehtiminen – unen laadun parantamiseen voidaan käyttää terapeuttista aikuisten painopeittoa,
- säännöllinen muiden ihmisten tapaaminen – sosiaalisten siteiden rakentaminen ja vahvistaminen saa aikaan luonnollista mielihyvää ja luonnollisen oksitosiinin esiintymistä elimistössämme.
