Vaikka kaikilla päivän aikana tehdyillä toiminnoilla on vaikutusta nukahtamiseen, niin tärkeimpiä ovat juuri ne asiat, joita teemme juuri ennen nukkumaanmenoa. Näillä on suurin vaikutus seuraavan päivän mielialaan ja energiatasoon sekä itse unen laatuun ja pituuteen. Menestyneet ihmiset tietävät erittäin hyvin, kuinka tärkeää rooli levolla on tavoitteiden saavuttamisessa. Monet heistä noudattavat jopa tiettyjä rituaaleja ennen nukkumaanmenoa. Lue millaisia asioita menestyvät ihmiset tekevät ennen nukkumaanmenoa?
1. Lopettavat työnteon
Tekivätpä menestyvät ihmiset mitä tahansa ennen nukkumaanmenoa, niin se ei ole ikinä työtä. Kukaan heistä ei tarkista sähköpostiviestejä sängyssä, käy dokumentteja läpi tai lähetä viestejä kollegoille. Tutkimukset ovat osoittaneet selkeästi, että makuuhuoneessa työskentely vaikeuttaa nukahtamista ja rentoutumista. Siksi on erittäin tärkeää, että sänkyyn ja makuuhuoneeseen mielletään vain kaksi mukavaa toimintaa – nukkuminen ja seksi. Varaa päivän viimeisen työtehtäväsi jälkeen itsellesi vähintään 1 tunti aikaa rauhoittumiseen ja stressin lievittämiseen ennen nukkumaanmenoa.
2. Sammuttavat älypuhelimet ja muut elektroniset laitteet
Töiden sivuun laittaminen pitäisi koskea myös työhöön käytettävien laitteiden sammuttamista. Tutkijat ovat jo aikoja sitten todistaneet, että elektronisten laitteiden katselemisella juuri ennen nukahtamista on negatiivisia vaikutuksia. Tietokoneen, älypuhelimen tai television näytöstä säteilevä valo heikentää aivoissamme tapahtuvaa melatoniinin, eli väsymyksestä ja unesta vastaavaan hormonin, tuotantoa. Pitkäaikainen keinotekoisten valonlähteiden katselu voi johtaa vakaviin unihäiriöihin, ahdistuneisuuteen, masennukseen ja näköongelmiin. Ihannetilanteessa tällaisia laitteita ei pitäisi olla makuuhuoneessa.
3. Laativat tehtävälistoja
American Expressin toimitusjohtaja Kenneth Chenault kirjoittaa joka ilta kolme tehtävää, jotka hän haluaa tehdä seuraavana päivänä. Tällainen tapa on yksinkertaisuudessaan loistava työkalu, jonka avulla saamme ajatuksemme järjestykseen ja vältämme tarpeetonta stressiä. Kun ajatuksemme ovat järjestyksesssä, keho ei tuota turhaan kortisolia (stressihormonia), jonka liiallinen määrä heikentää automaattisesti lepokykyä sekä lyhentää syvän unen vaihetta.
4. Viettävät aikaa perheensä kanssa
Monet meistä unelmoivat tasapainoisesta ja onnellisesta perhe-elämästä, mutta jatkuva kiire, töiden määrä, ylityöt ja stressi estävät meitä tämän unelman saavuttamisessa. Menestyneet ihmiset tietävät kuitenkin, että hyvät ihmissuhteet kumppanin ja lasten kanssa ovat olennainen osa onnellisuuden ja tyytyväisyyden tunnetta, joka puolestaan näkyy parempana keskittymiskykynä ja tavotteiden saavuttamiskykynä. Lisäksi tutkimukset ovat osoittanett, että nukkuminen yhdessä kumppanimme kanssa tekee suhteestamme tiiviimmän. Iltaisin voimme viettää myös laatuaikaa läheisten kanssa esimerkiksi keskustellen, joka heijastaa positiivisesti seuraavan päivän mielialaan.
5. Ajattelevat positiivisesti
Menestyneitä ihmisiä yhdistää tietty tapa, jonka avulla he käsittelevät päivän aikana tapahtuneita positiivisia asioita. He pitävät niin sanottua ”positiivista päiväkirjaa”, esimerkiksi vain ajatustensa tasolla, jonka ansiosta he ovat kiitollisia kaikista kohtaamistaan hyvistä asioista. Ajatuksemme ja huolemme suuntautuvat usein stressaaviin asioihin. Miksi emme siis kääntäisi tätä mekanismin päälaelleen ja suuntaisimme ajatuksemme kehoa ja mieltä helliviin positiivisiin asioihin? Olipa päiväsi huono tai ei, kirjoita ylös ne asiat, joista olet tänään kiitollinen ja lue lista läpi ääneen. Yksi Yhdysvaltain perustajaisistä Benjamin Franklin kysyi aina itseltään ennen nukkumaanmenoa: ”mitä hyviä asioita tein tänään?”
6. Etsivät ratkaisuja
Kodin, lasten, sairauksien, harrastusten ja kasaantuvien työtehtävien kuorman alla on helppo unohtaa omat tarpeet. Toimimme kuin koneet, jotka suorittavat listaan merkittyjä tehtäviä yksi kerrallaan ja jättävät kehoansa ja mieltänsä hoitavat asiat listan loppuun. Menestyneiden ihmisten inspiroimana sinunkin kannattaisi oppia huolehtimaan itsestäsi, tarkkailemaan kehosi antamia signaaleja ja reagoimaan niihin nopeasti. Jos kärsit uniongelmista, voit kokeilla painopeiton alla nukkumista tavallisen sijaan. Jos et saa unta, järjestä makuuhuoneen huonekalut uudelleen ja huolehdi hyvästä unihygieniasta. Jos heräät aamuisin väsyneenä, kokeile tässä blogitekstissä neuvottuja vinkkejä vähintään viikon ajan ja tarkkaile niiden tuomia muutoksia. Konkreettiset toimet ja tietoisuus ovat tässäkin asiassa tärkeitä.
7. Visualisoivat tulevan menestyksen
Menestyneet ihmiset visualisoivat usein tulevat menestyksensä ennen nukkumaanmenoa. Suurin osa heistä ei ajattele sitä vain seuraavana tehtävänä, vaan pikemminkin osana positiivisen ajattelun prosessia. Inspiroivien mielikuvien ansiosta aivomme työskentelevät alitajuisesti asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. Se on myös hyvä tapa ruokkia luovaa ajattelua.
8. Unien suunnittelu
Ihmisen tarpeiden hierarkkisessa järjestyksessä tärkeimpiä ovat uni ja lepo, mutta pidämme niitä helposti aivan liian itsestäänselvinä asioina. Vaikka menestyvää liiketoimintaa johdettaessa on vaikea asettaa tiukkoja rajoja työn ja vapaa-ajan välille, niin niiden asettaminen helpottaa asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Yritä mennä nukkumaan samaan aikaan joka päivä muodostaaksesi säännöllisen nukkumisrituaalin. Pohdi aamulla nukkuitko riittävästi ja mene tarvittaessa seuraavana iltana aikaisemmin nukkumaan. Pahin asia jonka voit tehdä, on nukkumaanmenoajan lykkääminen ja herätyskellon siirtäminen aamuisin torkkutoiminnon avullaa. Ihmisillä on rajalliset energiavarastot ja akkujen lataamisen väheksyminen vaarantaan terveytesi.