Huonompi uni johtaa huonompaan päivään

22 maaliskuun, 2021 / Mateusz

Vain 16 minuuttia normaalia lyhyempi unia saattaa aiheuttaa seuraavana päivänä vakavia keskittymisongelmia. Epäsäännöllinen unirytmi voi siis sekoittaa yksityis- ja työelämäsi tasapainon, mikä puolestaan vain lisää stressiä ja väsymystä. Mitä tutkijat ovat kirjoittaneet yöuneen liittyvistä tottumuksistamme? Kuinka voimme ratkaista epäsäännöllisestä tai häiriintyneestä unirytmistä aiheutuvat ongelmat?

Konfliktien riski kasvaa

Asiantuntijat ovat asiasta yhtä mieltä: jos et saa kunnon yöunia, on turha odottaa olevansa seuraavana päivänä tehokas. Etelä-Floridan yliopiston tutkijat julkaisivat Journal of the National Sleep Foundation -lehdessä tutkimuksen, johon oli osallistunut 130 IT-alan työntekijää. Jokaisella heistä oli vähintään yksi kouluikäinen lapsi. Tutkimuksessa kävi ilmi, että yöunen lyhentyminen vain 16 minuutilla aiheuttaa melkoisen hämmennyksen kehomme hormonaalisessa toiminnassa.

Tutkijoiden mukaan lyhyemmän yöunen jälkeen kognitiiviset kykymme ja keskittymiskykymme huononevat rajusti, ja sen lisäksi stressitasot kasvavat, tasapaino työ- ja perhe-elämän välillä heikkenee, jonka seurauksena konfliktien riski kasvaa kaikilla elämämme osa-alueilla.

Noidankehä

On käynyt myös ilmi, että väsymyksen korjaamiseksi menemme nukkumaan aikaisemmin sekä nousemme seuraavana päivänä aikaisemmin, mikä puolestaan vain häiritsee normaalia vuorokausirytmiämme.

”Tällaiset sykliset riippuvuussuhteet osoittavat, että yöunen laatu riippuu myös päivittäisen stressimme määrästä, ja voi osaltaan lisätä sitä ja johtaa noidankehään”, korostaa professori Soomi Lee, tutkimusartikkelin kirjoittaja.

”Tämän tutkimuksen tulokset ovat osoittaneet, että työnantajien tulisi ponnistella enemmän työntekijöiden unen laadun edistämiseksi. Hyvin nukkuvat henkilöt ovat tehokkaampia työssä paremman keskittymiskyvynsä ansiosta, tekevät vähemmän virheitä ja joutuvat harvemmin konfliktitilanteisiin muiden kanssa” – tutkija selittää.

Hyvät käytännöt

Entä jos työnantajamme ei anna tukea tällaisille käytännöille tai aloitteille? Meidän tulisi ensinnäkin huolehtia itse omista lepohetkistämme sekä työssä että kotona.

Miten se tehdään?

  • Varmista, että heräät ja menet nukkumaan aina säännölliseen aikaan. Älä nuku viikonloppuisin ja vapaapäivinäsi pidempään – yhden tunnin liukuma voidaan katsoa vielä läpi sormien.
  • Hyödynnä työpäivääsi mahtuvia taukoja – lounastauko tulee käyttää syömiseen, ei rästitöiden tekemiseen. ”Varasta” myös joka tunti muutama minuutti itsellesi ja nouse pois työpöytäsi äärestä.
  • Unohda työtehtävät työpäivän päätteeksi – ellei kyseessä ole hätätilanne. Yritä jättää kannettava tietokoneesi töihin ja piilota työpuhelimesi viikonlopuksi pöytälaatikkoon. Yritä myös hidastaa tempoa vapaa-aikanasi ja keskity intohimosi kohteisiin tai harrastuksiisi.
  • Tee tarkkaavaisuusharjoituksia – jos sinulla on lapsia, voit tehdä nämä harjoitukset yhdessä heidän kanssaan. Kuvailkaa yhdessä ympäristöänne tarkkaavaisesti: mitä näette ikkunan ulkopuolella juuri tällä hetkellä, millaiset värit ympäröivät teitä, millaisia ääniä kuulette jne. Kun makaat sängyssä, kannattaa keskittyä myös muutaman sekunnin ajan kehosi kaikkein pienimpiin osiin.
  • Vältä aistien ylikuormittamista – tämä on entistä yleisempi häiriötila. Vastaanotettavien ärsykkeiden  liiallinen määrä sekä yleinen informaatiotulva heikentävät nukkumisen ja levon laatua. Voit myös käyttää terapeuttista aistipeittoa (toiselta nimeltään painopeittoa), jolla on rauhoittava vaikutus hermostoon ja joka edistää kehon omaa serotoniinin tuotantoa ja vähentää kortisolin eritystä. Voit myös ottaa peiton mukaan töihin ja peittää kehosi sillä työpäivän aikana.
  • Pidä työympäristösi siistinä – arkipäiväisyydestään huolimatta työpöytä on todella tärkeä työkalu väsymyksen torjunnassa, sillä vietämmehän sen äärellä suurimman osan päivästä. Noudata vain näitä muutamia perussääntöjä: poista pöydältä kaikki turhat tavarat, lajittele tavarat ryhmittäin, aseta tavarat omille paikoilleen ja yritä pitää työpöytäsi siistinä niin kauan kuin mahdollista, jotta pystyt työskentelemään tehokkaammin ja löydät tarvitsemasi asiat nopeammin. Tätä periaatetta kannattaa soveltaa myös kotona – kodin pitäisi olla rentouttava ympäristö, jossa tavaroiden sekasotku ei häiritse. Kodin pitäminen siistinä on todellakin hyödyksi!