He osaavat kuunnella, neuvoa ja tukea muita henkilöitä heidän vaikeina hetkinään, minkä vuoksi he ovat loistavia ystäviä. He itse kuitenkin tuntevat myöhemmin tämän raskaasti omissa nahoissaan. Erityisherkät ihmiset, niin kuin virallinen nimitys kuuluu, tuntevat ja kokevat ympäröivän maailman hieman eri tavalla kuin muut – voimakkaammin, syvällisemmin ja emotionaalisemmin. Tämän seurauksena erityisherkkien tarpeet ja onnen resepti onkin hieman erilainen verrattuna useimpiin muihin ihmisiin.
Katseiden ulottumattomissa
”Näytänkö typerältä tässä mekossa? Miksi ostin sen? HÖH! En huomannut, että siinä on taskut. Nyt erotun liikaa muista juhlavieraista. Ja unohdin tietenkin ostaa jotain aamiaiseksi ”- tältä voi näyttää tyypillinen erityisherkän ihmisen aamuinen ajatuksenjuoksu. Koska monitasoinen analyysi ja pohdinta vie aikaa, erityisherkät saattavat ensinäkemältä näyttää hieman hitailta tai pää pilvissä kulkevilta. He esittävät itselleen jatkuvasti kysymyksiä, ja useimmiten he pohtivat, mitä muut ihmiset mahdollisesti ajattelevat heistä tietyssä asiassa. Se on uuvuttavaa, joten jopa arkipäiväisten velvollisuuksien suorittaminen tuntuu heistä ihan yhtä raskaalta kuin maratonin juokseminen. Tuiki tavallinen työmatka julkisilla kulkuvälineillä saattaa olla heille todellinen haaste, varsinkin ruuhka-aikaan, sillä erityisherkät ihmiset eivät halua joutua toisten ihmisten arvostelevien katseiden kohtaamaksi.
Mitä siis erityisherkkä tekee rankan päivän tai viikon jälkeen? Hän ei todellakaan halua tarjota itselleen lisää kuormittavia ärsykkeitä, vaan siirtyy ”luolamies/-nainen”-tilaan. Puhelimen hiljentäminen ja kävelyretki luonnon rauhassa soveltuvan heille erinomaisesti. Luonto on erityisherkille ihmisille parempaa lääkettä kuin apteekin hyllyltä löytyvät pillerit.
Slow life – elä hitaasti
Edellisessä osiossa mainitsemamme ”luolanainen/-mies”-tila on erittäin tärkeä aspekti erityisherkkien ihmisen elämän tasapainon palauttamisessa. Miksi? No kuvittele nyt mielessäsi päivä huvipuistossa – kovaa musiikkia, vilkkuvia valoja, muurahaisten lailla rientävät ihmismassat ja paljon kirkuvia lapsia. Kuulostaako raskaalta? Erityisherkälle ihmisille pelkkä käynti kauppakeskuksessa tai tapaaminen ystäväporukan kanssa saattaa herättää hänen sisällään yhtä voimakkaan kuohunnan. Siksi heidän visioissaan onnellisen elämän reseptiä voidaan kutsua myös slow lifeksi – eli hitaammin elämiseksi. Hiljaisuudessa, pienissä ryhmissä tai ihan yksin oleskelua, ja mieluiten sellaisessa paikassa, joka on mukava ja esteettinen.
Estetiikka ja kauneuden läsnäolo ovat myös tärkeitä ainesosia lähes jokaisen erityisherkän ihmisen onnellisen elämän reseptissä. Erityisherkät ihmiset tuntevat olonsa onnelliseksi taidegallerioissa, museoissa, teattereissa ja missä tahansa, missä heillä on mahdollisuus olla osana mukavaa, hyvällä maulla tehtyä ja inspiroivaa ympäristöä. Tunnetko sellaisen ystävän, joka usein herkistyy musiikkia kuunnellessaan, muttei pysty katsomaan elokuvan väkivaltaisia kohtauksia? Hän voi olla erityisherkkä ihminen!
Pelastusrengas tunteille
Arvioiden mukaan erityisherkkiä ihmisiä on noin 15 prosenttia koko maailman väkiluvusta. Siksi he kokevat usein ”erilaisuuden” tai ”vieraantumisen” tunteita, millä on negatiivinen vaikutus henkilöiden omaan itsetuntoon. Erityisherkät ihmiset kaipaavatkin ympärillä olevilta ihmisiltä empatiaa ja ymmärrystä, sekä riittävästi tilaa tavallista voimakkaammin koettujen tunteiden ilmaisemiseen. Erityisherkkiä ihmisiä tutkineen psykoterapeutti Elaine Aronin mukaan tällaiset ihmiset itkevät helpostinormaalia enemmän, eivätkä pysty peittelemään tunteitaan samalla tavalla kuin muut. He siis osoittavat avoimesti sekä vihan että onnen tunteita. Näiden ominaisuuksien arvostaminen on erittäin tärkeää!
Vaikka he saattavat vaikuttaa etäisyyttä arvostavilta henkilöiltä, erityisherkät ihmiset kaipaavat kuitenkin läheisyyttä ja syvällistä yhteyttä muihin ihmisiin. He tosin saattavat kyllästyä nopeasti sellaisiin parisuhteisiin, joista puuttuu syvällisempi vuorovaikutus. Se ei kuitenkaan tarkoita, että heitä kiinnostaisi vain pikasuhteet. Päinvastoin! Erityisherkät investoivat paljon voimavarojaan intiimin ja romanttisen parisuhteen rakentaakseen, minkä takia he valitsevat elämänkumppaninsa huolellisesti ja harkiten. Jos haluat rakentaa syvemmän ystävyyssuhteen erityisherkän ihmisen kanssa, anna hänelle riittävästi aikaa ja avaa syvällä sielussasi olevat tunteesi myös hänelle.