23:00 – biologisen uusiutumisen aika
Käydessämme nukkumaan noin klo 22:00 voimme odottaa jo ensimmäiseltä tunnilta voimakasta biologista uusiutumista. Tämä on ehdottomasti naisten tunti:
- ääneen pääsee kasvuhormoni, joka nopeuttaa solujen jakautumista kahdeksankertaisesti (päiväsaikaan verrattuna) – vanhat solut tuhoutuvat ja niiden tilalle tulevat uudet, ja vahingoittuneet regeneroituvat;
- naisilla myös libido kasvaa.
Lisäksi noin klo 23:00
- stressihormonin taso on matalimmillaan,
- myös testosteronin määrä laskee.
Tähän aikaan on ehdottomasti muistettava olla syömättä, sillä syöminen hidastaa merkittävästi aineenvaihduntaa. Astmaatikkojen on otettava se huomioon – yö on heille vuorokauden pahin aika.
24:00 – sydämen tunti
Sydäninfarktipotilaille tilataan vähiten ambulansseja keskiyön ja kello kahden välillä.
01:00 – vitamiinipommi
Kaksi tuntia biologisen uusiutumisen jälkeen elimistössä virtaa eniten koko vuorokaudessa A-, C- ja E-vitamiineja sekä A-vitamiinin esiastetta.
02:00 – detoksikaation aika
Noin klo 2:00 suolisto ei työskentele juuri ollenkaan, mutta maksa sitä vastoin ponnistelee silloin tarmokkaimmin. Elimistö vapautuu silloin kaikenlaisista toksiineista. Samaan aikaan melatoniini on aktiivisimmillaan. Se on myös hyvä hetki neurootikoille, sillä noin klo 2:00 yöllä alkaa hermoston uusiutuminen.
03:00 – keho energiansäästötilassa ja aivot täysillä kierroksilla
Ihmiset, jotka työskentelevät yöllä tai eivät muusta syystä voi nukkua yöllä, kokevat suurimman kriisin noin klo 3:00. Silloin käytämme vähiten energiaa ja olemme välinpitämättömimpiä ympäristöä kohtaan.
Kuvattu stagnaatio ei koske tärkeintä elintämme – aivoja. Ne käyvät täysillä kierroksilla. Silloin alkaa datan valikointi, ylimääräisen informaation hävittäminen ja hyödyllisen informaation kiinnittäminen. Solujenväliset yhteydet regeneroituvat ja lisääntyvät. Sen ansiosta älyllinen suorituskykymme on korkeimmillaan päivällä. Tämä keskushermoston intensiivinen työskentely päättyy noin klo 5:00.
04:00 – autoimmuunijärjestelmän aika
Elimistö herää horroksesta, johon se vaipui tunti aikaisemmin. Vastustuskyky herää toimimaan. Verenpaine sen sijaan laskee.
05:00 – herääminen
Huolimatta siitä, että yleensä nousemme ylös myöhemmin kuin klo 5:00, elimistö valmistautuu jo silloin herätykseen. Tällöin:
- lisämunuaiset alkavat toimia,
- ruumiinlämpö saavuttaa alimman arvonsa ja aloittaa matkansa kohti maksimia,
- kortisolitaso alkaa nousta ja noin kahden tunnin kuluttua saavuttaa vuorokauden korkeimman arvonsa,
- glukoositaso laskee,
- elimistön vastustuskyky laskee ja pysyy alhaisena puoleenpäivään asti,
- tämä on myös vaikeinta aikaa astmaatikoille.
06:00 – „makea” uni
Veren glukoositaso voi heittelehtiä. Klo 6:00 insuliini saavuttaa alimman tasonsa.
07:00 – aika mennä vessaan
Klo 7:00 ruuansulatus aktivoituu. Se johtuu veren insuliinitason noususta. Lisäksi proteiinia ja rasvaa pilkkovat ruuansulatusentsyymit heräävät eloon. Tähän aikaan valitettavasti myös LDL-kolesterolin (pahan kolesterolin) pitoisuus kasvaa.
Kello 6:00 ja 8:00 välillä kannattaa mennä vessaan. Ruuansulatuksen aktivoituminen nopeuttaa ruokajätteiden poistumista.
Miksi meidän on nukuttava?
Elimistön yöllisen aktiivisuuden tiukka aikataulu osoittaa, paljonko menetämme, jos menemme nukkumaan liian myöhään. Terveytemme kärsii myös heräilemisestä tai liian aikaisesta herätyksestä. Elimistömme ei jätä meille valinnanvaraa, vaan meidän on nukuttava riittävän pitkään (yleensä noin kahdeksan tuntia), jotta toimintakykymme olisi moitteeton ja voisimme puolustautua sairauksilta.
Jos kärsit unettomuudesta, nukut hermostuneesti, heräilet yöllä tai sinulla on nukahtamisvaikeuksia – ota selvää miten sensoriset peittomme vaikuttavat.