Sensorinen integraatio eli aistien työskentely
Aivot eivät toimi yksin. Ne vastaanottavat ärsykkeitä ulkomaailmasta eri aistien avulla: näön, kuulon, hajun, maun, tuntoaistin, tasapainoaistin, proprioseption ja interoseption. Mikä mielenkiintoista, nämä aistit eivät toimi toisistaan erillään, vaan täydentävät toisiaan, esim. tasapainoaisti auttaa pitämään tasapainon, mutta tuemme sitä kuitenkin usein (varsinkin kun kuljemme reunakiviä pitkin tai portaissa) näköaistin avulla.
Kolme suhteellisen huonosti tunnettua aistia ovat tasapainoaisti, proprioseptio ja interoseptio..
Tasapainoaisti
Tasapainoaistiin kuuluu kahdenlaisia sisäkorvassa sijaitsevia reseptoreja. Se vastaa silmien, pään ja koko kehon liikkeistä ja liikkeiden sulavuudesta. Se mahdollistaa suunnanmäärityksen, kehon ja pään kallistamisen sekä liikekoordinaation ja kehon tasapainottamisen.
Proprioseptio – asento- ja liikeaisti
Aisti, joka perustuu lihaksissa, nivelissä ja jänteissä oleviin reseptoreihin. Proprioseptio tekee mahdolliseksi tuntea oman kehon liikkeen ja säädellä voimaa, koukistuskulmaa ja suuntaa, johon liikkeen tulee suuntautua. Proprioseptiota hyödynnetään työntämisessä, vetämisessä, puristamisessa, koukistamisessa yms.
Interoseptio – kehoaisti
Interoseptio on sisäinen aisti, jonka ansiosta elimistö mm. suorittaa ruumiinlämmön, sydämensykkeen ja hengityksen itsesäätelyä ja jonka ansiosta voidaan tuntea nopeutunut syke, ns. perhosia vatsassa, nälkä, jano, sekä paine suolessa ja rakossa.
Sensorisen integraation häiriöiden oireet
Ennen kuin lapsi menee asiantuntijalle, vanhemmat tarkkailevat häntä huolellisesti. Viivästyminen, poikkeavat reaktiot tai epätyypillinen käyttäytyminen eivät aina tarkoita vakavampia kehityshäiriöitä. Lapset kehittyvät eri tahtiin ja pienet poikkeamat korjaantuvat tavallisesti ennemmin tai myöhemmin. Jos lapsi ei kuitenkaan muutamassa kuukaudessa saavuta muiden ikäistensä tasoa, kannattaa mennä konsultaatioon.
Sensorisen integraation häiriöiden tyypillisinä oireina voidaan luetella:
- yli- tai aliherkkyys kosketukselle,
- yli- tai aliherkkyys näköärsykkeille,
- yli- tai aliherkkyys äänille,
- yli- tai aliherkkyys liikkeelle,
- liiallinen tai riittämätön aktiivisuus,
- liikekoordinaation ja liikkeiden sulavuuden puute,
- heikko hieno- ja karkeamotoriikka (heikot motoriset taidot),
- puheen viivästyminen,
- käyttäytymisongelmat, opiskelu- ja organisointivaikeudet,
- heikko minäkuva.
Sensorinen integraatio – häiriöt
Melko äskettäin eli vuonna 2015 sensorisen integraation problematiikkaan perehtyneet Zoe Mailloux ja L. Diane Parham erottivat neljä siihen liittyvien ongelmien kategoriaa:
Sensorisen modulaation (tuntoaistimusten intensiivisyyden) ongelmat
Yleisesti ajatellaan, että kaikkien pitäisi tuntea ympäristöstä tulevat ärsykkeet lähes yhdenmukaisesti, mutta todellisuudessa näin ei ole. Erot tuntemisen asteessa voivat olla hyvin suuria, esim. kosketusyliherkillä henkilöillä peseminen, kampaaminen ja joissain tapauksissa tietyistä kankaista tehtyihin vaatteisiin pukeutuminen voivat aiheuttaa valtavaa epämukavuutta. Kosketusaliherkät henkilöt puolestaan eivät välttämättä tunne tuulenpuuskaa tai olkapäälle laskettua kättä tai he voivat tuntea esim. kädenpuristuksen liian velttona.
Ärsykkeiden tuntemisen intensiivisyydellä on erittäin suuri vaikutus kykyyn suorittaa tiettyjä toimia, mutta se voi olla ratkaisevaa myös turvallisuuden takaamisessa, esim. tuntoherkkyyden puute aiheuttaa vetäytymisrefleksin puuttumisen tai sen, että ihminen ei peräänny piston tai lyönnin sattuessa kohdalle.
Kannattaa tähdentää, että sekä yliherkkyys että liian matala herkkyys ärsykkeille tuntuu siitä kärsivästä henkilöstä epämukavalta. Siten molemmissa tapauksissa haetaan optimaalista tilaa – yliherkät lapset välttävät tiettyjä ärsykkeitä – ne taas, jotka tuntevat tietyt ärsykkeet riittämättömästi, hakevat niitä. Tällainen vetäytyminen tai hakeutuminen ei aina ole turvallista, esim. lapsi, joka lyö päätään seinään tai hakkaa kasvojaan taatakseen itselleen riittävän annoksen kosketusta, voi tehdä itselleen vahinkoa. Reaktiot voivat johtaa myös eristäytymiseen, esim. lapsi, joka välttää ääniä, joita emme tavallisesti kuule mutta jotka ovat hänelle sietämättömiä, vieraantuu sen seurauksena.
Havaintokyvyn ongelmat
Havaintokyvyn ongelmat voivat merkitä vastaanotettujen ärsykkeiden heikkoa käsittelyä ja tulkintaa. Lapset, joilla on näköhavaintojen häiriöitä, voivat esim. erottaa kuvan yksittäiset elementit mutta eivät pysty lukemaan sitä kokonaisuutena. Lapsilla, joilla kuulohavainnot ovat häiriintyneet, on ongelmia sanojen jakamisen ja yhdistämisen kanssa, he tuottavat epätäydellisiä sanoja, lisäävät mukaan samalta kuulostavia sanoja, heillä on vaikeuksia ymmärtää tekstiä yms.
Näissä häiriöissä aivot eivät kykene antamaan kuville, äänille tai liikkeille oikeaa merkitystä.
Tasapainoaistin ongelmat
Lapsilla, joilla on tasapainoaistin toimintahäiriöitä, on vaikeuksia tasapainon pitämisessä ja kehon tasapainottamisessa. Se näkyy liikkeiden kömpelyytenä. Kävelyssä, hyppimisessä, pallopeleissä ja polkupyörällä ajamisessa mutta myös lukemisessa ja kirjoittamisessa ilmenee hankaluuksia. Viimeksi mainituissa tapauksissa syyn yhdistäminen seuraukseen on epätavallisen vaikeaa.
Motorisen suunnittelun ongelmat
Tätä toimintahäiriötä kutsutaan nimellä dyspraksia. Lasten liikkeet näyttävät yhtä kömpelöiltä kuin tasapainoaistin ongelmien kohdalla, mutta tämän ongelman perusta on kuitenkin hieman erilainen. Dyspraksiasta kärsivät lapset eivät kykene suunnittelemaan liikkeitä alusta loppuun. Se voi olla järkyttävää säännönmukaisesti kehittyneille henkilöille, jotka usein eivät tee ajatustyötä suunnitellessaan tulevia liikesarjoja vaan suorittavat ne intuitiivisesti.
Tämä ongelma näkyy erityisen hyvin uusien motoristen harjoitusten kohdalla, olipa kyse karkea- tai hienomotoriikasta. Dyspraksiasta kärsivien lasten on vaikeampaa hahmottaa miten käyttää kehoaan saavuttaakseen tietyn tuloksen, esim. solmiakseen kengännauhat tai heittääkseen pallon koriin.
Mitä tehdä, kun lapsella on sensorisen integraation häiriöitä
Ei ole olemassa yhtä tietä, jota kaikki vanhemmat voisivat kulkea, jo sen vuoksi, että lasten häiriöiden kehityskulku ja intensiteetti ovat erilaisia. Joissain perheissä riittävät pienet muutokset, toisissa edistyminen on huomattavasti monimutkaisempaa.
Ongelmat tulee ennen kaikkea diagnosoida huolellisesti sekä suunnitella keinot niiden kanssa selviytymiseen. Tässä auttavat sensorisen integraation terapeutit sekä päiväkodin ja koulun kehitysvammaisten pedagogiikkaan erikoistuneet kasvattajat.
On myös välttämätöntä muuttaa suhtautumista lapseen, jolla on sensorisen integraation häiriöitä, sovittaa vaatimukset hänen mahdollisuuksiinsa sekä aloittaa terapeutin vastaanotolla ja kotona tapahtuva terapia. Lapsen kanssa työskentelyyn tarvitaan huomattavasti laajempi piiri ihmisiä kuin vanhemmat ja opettajat, ja päätetyistä menettelytavoista on informoitava sukulaisia ja tuttavia.
Kotiin tulee uusia välineitä, esim. painopeitto, sensorinen liivi, patjoja, suuri määrä erilaisia muovautuvia materiaaleja. Jotkin esineet on poistettava käytöstä, esim. äänekäs ovikello, vaatteiden etiketit, tuoksukynttilät jne.
Päiväjärjestystä pitää varmasti muokata. Joskus siitä on tehtävä säännöllinen ja on noudatettava määrättyjä ruokailu-, kotityö-, lepo- ja nukkumisaikoja (rituaalit ovat poikkeuksellisen tärkeitä lapsille, joilla on sensorisen integraation häiriöitä). Joissain tapauksissa lapsen kanssa työskentelyyn on varattava melko paljon aikaa.
Eniten haasteita tulee kuitenkin vanhempien emootioiden ja sitkeyden kanssa. Vaikka alku on aina vaikeaa, niin käytäntö osoittaa, että vaikeissakin tapauksissa työ, yhteistyö asiantuntijoiden kanssa ja johdonmukaisuus antavat erinomaisia tuloksia.
