Hyödyt

STRESSIN JA JÄNNITYSTILOJEN LIEVITTÄMINEN

Tutkimukset ovat osoittaneet, että painopeitto lievittää huomattavasti pelko- ja stressitiloja. Peiton ansiosta kehon serotiinihormonin tuotanto kasvaa ja samalla ns. stressihormoni kortisolin tuotanto pienenee. Peiton alla makaaminen saa kehossa aikaan turvallisen ja rauhoittuvan tunteen. Sen ansiosta koko keho ja hermosto rentoutuu. Onnellisuushormoni serotoniinin sekä unihormoni melatoniinin erittyminen aktivoituu. Nukahtamisesta ja rentoutumisesta tulee helpompaa.

Arjen kasvaneet vaatimukset, informaatiotulva, älypuhelimien ärsyttävät ilmoitukset ja jatkuva ajanvietto sosiaalisessa mediassa. Kaikki nämä aiheuttavat muutoksia aivoissamme ja kehossamme. Vaikka stressi onkin luonnollinen osa elämää, niin pitkäaikainen stressille altistuminen voi aiheuttaa isoja ongelmia. Uusimpien tutkimusten mukaan eurooppalaiset viettävät internetissä keskimäärin noin 2 tuntia vuorokaudessa. Monet myöntävät olevansa jo riippuvaisia elektronisista laitteistaan.
Työpaikkatutkimukset ovat myös osoittaneet, että perustyöntekijä käy päivittäin keskimäärin 40 eri internetsivulla. Tämä uusi elämäntapa on lisännyt merkittävästi koko yhteiskunnan stressitasoa.

 

TERVEELLINEN, SYVÄ UNI

Painopeiton ominaisuuksien ansiosta saavutamme yön aikana syvän ja rauhoittavan unen. Lisäksi nukahtamisesta tulee helpompaan ja nopeampaan.
Lyhyt tai kevyt uni vaikuttaa negatiivisesti tehokkuuteemme. Lisäksi se voi aiheuttaa merkittäviä terveydellisiä ongelmia. Diabeteksella, sydänongelmilla ja ylipainoisuudella on todettu olevan yhteys huonoon unen laatuun. Todennäköisesti sinäkin tunnet enemmän unihäiriöistä kärsiviä henkilöitä kuin sellaisia, joilla ei ole minkäänlaisia nukkumisongelmia.

 

RAUHALLINEN LAPSI, LEVÄNNYT VANHEMPI

Sensorisen integraation terapeutit, toimintaterapeutit, psykologit ja fysioterapeutit suosittelevat painopeiton käyttöä. Peiton ominaisuuksien ansiosta lapsi rauhoittuu päivän koitoksien jälkeen, pärjää paremmin tunnemyrskyjen kanssa, nukahtaa helpommin ja nukkuu rauhallisemmin. Peiton ansiosta myös vanhemmat saavat hiukan enemmän omaa laatuaikaa…
Lue lisää painopeiton soveltuvuudesta lapsille.

 

HEMMOTTELUA JA HYVÄÄ OLOA

Peiton painallus muistuttaa toisen ihmisen halausta. Aivojen vastaanottama aistisignaali olettaakin painalluksen johtuvan läheisen ihmisen kosketuksesta. Sen ansiosta keho tuntee olonsa turvalliseksi ja rennoksi.
Senso-Rex painopeitot luovat hyvää oloa käyttäjilleen. Peiton alla olo on miellyttävää sekä rentouttavaa ja se hemmottelee koko kehoa, oli päivä tai yö.
Peitto on oiva kaveri sohvalla lojumiseen, päikkäreiden ottamiseen tai muuten vain lyhyeen rentoutumishetkeen rankan työpäivän jälkeen. Senso-Rex™painopeitoissa käytetty puuvilla on hyvin hengittävä, jonka ansiosta peittoa voi käyttää myös vuoden kuumimpina päivinä.
„Vilukissoille” suosittelemme Gravity Blanket -painopeittoa, sillä peitto on päällystetty ylimääräisellä lämpimällä kankaalla – lisää.

On todistetusti osoitettu, että painopeitosta on apua seuraavien sairauksien, häiriöiden tai oireiden hoidossa:

  • Uniongelmat / Unettomuus (tai nukahtamisongelmat)
  • ADD ja ADHD
  • Stressi
  • Aspergerin oireyhtymä ja autismi
  • Vaihevuosien tai syöpähoitojen aiheuttama levottomat jalat -oireyhtymä (RLS, Restless Legs)
  • Rauhattomuus ja paniikkikohtaukset
  • Psyykkiset ja fyysiset jännitystilat
  • Sensorisen integraation häiriöt
  • Yli 65-vuotiaiden vaikeat taudit, esim. Alzheimerin tai Parkinsonin tautia sairastavien oireet
  • Dementia

Lisää painopeittoon liittyviä artikkeleita:
Miten painopeitto toimii?
Kenelle painopeitosta voi olla apua?
Jos sinulle nousi kysymyksiä mieleen, niin voit etsiä vastauksia meidän UKK-osiosta tai lähettää sähköpostia osoitteeseen shop@senso-rex.com