Autistisen lapsen aistimaailma
Jokapäiväisessä elämässä jokainen meistä käyttää aistejaan ja tekee sen suurelta osin alitajuisesti. Katsomme, kuuntelemme, maistamme, haistamme ja kosketamme. Käytämme myös tasapainoaistia sekä asento- ja liikeaistia eli syvätuntoa. Tämä kaikki tapahtuu sujuvasti – voisi sanoa „kivuttomasti”.
Myös autistinen lapsi käyttää kaikkia näitä „työkaluja”, jotta aivot voisivat kerätä toimintakyvyn kannalta välttämätöntä informaatiota. Mutta autistisilla henkilöillä ärsykkeiden havaitseminen ja sietokyky poikkeaa normaalista – se on joko alentunut tai kohonnut. Siitä johtuen aivot eivät kerää, järjestä eivätkä käsittele niitä oikealla tavalla. Aivoihin saapuvat impulssit ovat joko liian voimakkaita ja niitä on liikaa tai ne ovat liian heikkoja, jotta niitä voisi tarkoituksenmukaisesti hyödyntää. Sen seurauksena lasten reaktiot ovat puutteellisia ja heidän joskus irrationaalinen käyttäytymisensä johtaa vieraantumiseen.
Millaisina autistiset lapset vastaanottavat ulkomaailman impulssit?
Kuulo – Autististen lasten kuulo voi olla joko liian terävä tai liian heikko. Siitä johtuen yliherkät lapset pakenevat ääniä, esim. peittäen korvansa tai muristen, häivyttääkseen ylivoimaiset äänet. Aliherkät lapset voivat hakea kuuloärsykkeitä ja olla välittämättä kovista äänistä, huudosta jne.
Näkö – Tiedemiehet ovat sitä mieltä, että autistisilla lapsilla on haukan näkö – he näkevät kolminkertaiselle etäisyydelle keskivertoihmiseen verrattuna. Heillä on myös epätavallinen kyky erottaa esineitä monimutkaisten taustakuvioiden päältä. Autistiset henkilöt keskittävät näkönsä usein viivoihin, kulmiin ja kuvioihin sekä lentäviin ja pyöriviin esineisiin. Toisen ihmisen katseeseen (kasvoihin) keskittyminen sitä vastoin on ongelmallista. Viime vuosisadan lopussa tehtiin tutkimuksia, joissa ilmeni, että jopa läheisen henkilön kasvojen näkeminen synnyttää autistisissa lapsissa tunteita, jotka ovat sukua ahdistukselle ja suuttumukselle.
Maku – Autistisilla lapsilla on usein ongelmia syömisen kanssa – jotkut heistä eivät halua syödä pyöreitä ruokia, toiset syövät hyvin mielellään voimakkaanmakuisia, runsaasti maustettuja ruokia. Syömähaluttomuuden lähteenä oletetaan voivan olla ruokien hyljeksitty rakenne tai maku, mutta prof. Temple Grandin (pidetään henkilönä, joka on „päässyt eroon” autismista) näyttää varoittavan kirjassaan „The Autistic Brain: Helping Different Kinds of Minds Succeed” tällaisesta yksioikoisesta selityksestä. Raakaa munanvalkuaista tai väljähtänyttä vettä tai kalaa (jolla on luonteenomainen haju) kohtaan tunnettu inho on kuitenkin melko yleistä eikä ole autismin oire.
Haju – liiallisesti tai riittämättömästi herkistynyt hajuaisti on seuraava syy autististen henkilöiden epätyypilliselle käytökselle. Lapset, jotka eivät haista tuoksuja, voivat etsiä intensiivisesti niiden lähteitä. Hajuille yliherkät lapset pakenevat heitä ympäröiviä hajuja, ja kannattaa huomata, että vaikka emme tavallisesti tunnista sitä, niin jokainen meistä kantaa mukanaan kymmeniä erilaisia tuoksuja (saippua, shampoo, ruoka, kosteuden haju, pesujauhe, parfyymit, nahka (kengät ja nahkatuotteet), kengänkiilloke jne.). Lisäksi tulevat vielä tietylle paikalle ominaiset hajut, esim. kukkien tuoksu, pölyn, savun, pakokaasujen ja puhdistusaineiden haju ja monet muut. Tämä kaikki iskee moninkertaisella voimalla autistisiin lapsiin.
Tunto – Autistiset lapset voivat välttää kosketusta, eivät halaa mielellään läheisiä, tai vaihtavat vaatteita, kampaavat tukkaansa tai pesevät itseään. Kosketus on heille usein epämiellyttävä ja kivulias kokemus. Heikon kosketusaistimuksen tapauksessa lapset voivat stimuloida itseään esim. purren, lyöden tai raapien itseään.
On vielä kaksi aistia, joita usein käytämme vähemmän tietoisesti. Ne ovat tasapainoaisti ja syvätunto. Näidenkin aistien toimintaan voi tulla häiriöitä.
Syvätunto (asento- ja liikeaisti) – Lapset, joilla on häiriintynyt asento- ja liikeaisti, haluavat syleillä itseään, kääriytyä painaviin peittoihin, puristautua ahtaiden tunnelien läpi, pureskella, taputtaa käsiään, hypähdellä jne. Tämän kaiken tarkoituksena on tuottaa heille voimakasta, jämäkkää puristusta.
Autismiin liittyvät usein myös tasapainoaistin häiriöt. Astumisepävarmuus, kaatumiset, horjuminen, haluttomuus kulkea reunakiviä pitkin ja kyvyttömyys ajaa polkupyörällä tai potkulaudalla ovat joitakin näistä häiriöistä, tarkemmin sanoen tasapainoelimen yliherkkyydestä, johtuvia käytöstapoja ja piirteitä. Yliherkkyys voi johtaa myös pään kallistamisen tai kääntämisen välttämiseen. Aliherkän tasapainoaistin tapauksessa lapsi mielellään hyppii, pyörii, keinuu jne.
Sensoristen häiriöiden seuraukset
Ympäristö ei ymmärrä autistien outoa käyttäytymistä. Toisaalta lapset, joilla on tämä häiriö, eivät ymmärrä miksi muut lapset nauravat, itkevät, elehtivät ja suorittavat erilaisia toimintoja. Tällä tavalla autistien ja muun ryhmän välille syntyy muuri ja autistiset lapset sulkeutuvat omaan maailmaansa. He välttävät uusia leikkejä, tuntemattomien toimintojen kokeilemista, uusiin kokemuksiin hakeutumista ja jopa uuden (epäjärjestelmällisen) päivärytmin mukaista elämää. Heidän todellisuudessaan kaikki on ennakoitavaa, kaavamaista, rutiininomaista ja siitä syystä turvallista. Tällaisesta vetäytymisestä johtuen mikään raja-aita ei murru ja edistys on mahdotonta.
Sensorisen integraation terapia
Eristäytymisen katkaisussa ja kehitykseen rohkaisemisessa auttaa moni hanke. Yhtäältä niitä voivat olla yhteiskunnalliset valistuskampanjat autismista sekä autististen lasten integraatioon mukautettu päiväkoti- ja koulujärjestelmä, toisaalta työ autististen henkilöiden kehityksen hyväksi eli sensorisen integraation terapia.
Terapia perustuu hyvin suurelta osin lapsen jatkuvaan havainnointiin. Ensimmäisessä vaiheessa terapeutti paikallistaa häiriön lähteen ja laajuuden. Se on mahdollista huolella laaditun terapiasuunnitelman, testien ja erilaisten harjoitusten ansiosta. Lapsen käyttäytyminen (tiettyjen kokemusten välttäminen tai niihin hakeutuminen) antaa osviittaa terapian myöhempien vaiheiden menettelytavoista.
Terapeuttiset istunnot vaativat erityisvarusteiden käyttöä (patjat, keinut, rullalaudat, tikapuut, painoliivit ja -peitot jne.). Varusteiden tarkoituksena on auttaa asento- ja liikeaistia, tasapainoaistia ja tuntoaistia vastaanottamaan ja käsittelemään oikein erilaisia ärsykkeitä.
Tehtävät mukautetaan lapsen mahdollisuuksiin, jotta ne eivät olisi hänelle liian vaikeita eivätkä liian helppoja. Niitä myös vaihdellaan sopivan usein ja niiden valikoimaa korjataan ja laajennetaan, mahdollistaen lapsen taitojen jatkuvan kehityksen.
Terapia ei saa olla lapselle ikävystyttävää eikä lannistavaa. Myös tehtävien valinta on tärkeää, samoin kuin terapeutin persoonallisuus ja hänen taitonsa luoda yhteys potilaaseen. Mitä suurempi avoimuus heidän välillään on, sitä osuvampia voivat olla häiriöitä koskevat diagnoosit ja hedelmällisempää työ lapsen tilan parantamiseksi.
Siitä, että sensorisen integraation terapialla on suuri vaikutus, kertovat yhä useammat terapeuttien, tutkijoiden ja itse potilaiden menestystarinat. Viimeksi mainituista kannattaa varmasti mainita Temple Grandin, autismin kanssa kamppaileva henkilö, joka on saavuttanut eläintieteen professorin tittelin Colorado State Universityssa. Hänen kirjojaan on käännetty useille kielille. Vuonna 2010 prof. Grandin tuli tunnetuksi yhtenä vaikutusvaltaisimmista henkilöistä „Time”-viikkolehden mukaan. Teoksissaan hän on kuvannut monia omia huomioitaan autistisen henkilön elämästä, mm. koskien syväpaineen tarvetta sekä sen tyydyttämisen tapoja ja tuloksia.
Puolalainen terapeutti, joka kuvaa sensorisen integraation vaikutuksia autististen lasten toimintakykyyn ja kehitykseen, on Zbigniew Przyrowski, Puolan Sensorisen Integraation Terapeuttien Seuran jäsen. Vuonna 2001 hän käytti painoliiviä 31 potilaalla, joilla on todettu autismi, ADHD tai epävarmuus painovoimasta. Hän havaitsi kaikilla positiivisia muutoksia.
